Tämä sivusto käyttää Drupalia, avoimen koodin sisällönhallintajärjestelmää.

Kengityksen SM- kisat 11.- 12. 9.




by Jyri | La, 09/12/2009 - 21:55

Hieno oli kokemuksena nuo kisat. Ensikertalainen otettiin vastaan tervetulleena. Perjantaina homma alkoi Luokka ykkösellä, jossa tehtävänä oli takoa etu- ja takakenkä mallin ja mittojen mukaan. Aikaa oli varattu tunti.
Kädet jännityksestä täristen työnsin raudat ahjoon ja odotin lupaa päästä takomaan. Kun lupa tuli, alkoi armoton mättäminen. Liika kiire kuitenkin kostautui 20 minuutin kohdalla. Olin lävistämässä naulanreikiä, kun lävistykseen tarkoitetusta työkalusta katkesi pää. työtahti rauhoittui oleellisesti ja pääsi minulta muutamia karkeita kirosanojakin. Ajattelin kisan olevan siinä, mutta onneksi kaveri toi omansa lainaan, joten pääsin jatkamaan. Lopputuloksena oli kaksi onnistunutta kenkää ja kolmas sija.
Lauantain kengitysosio oli kisojen pääluokka. Oma suoritukseni oli kohtalainen, joskin muutaman työvaiheen ryssin, kun oli enemmän intoa kuin järkeä. Tulos oli kuitenkin tyydyttävä seitsemäs. Ensi vuonna taas uudet kisat ja parannettavaahan jäi.
Onnittelut myös kurssikaverilleni Ikosen Samille, joka nappasi kultaa kengityksestä!