Tämä sivusto käyttää Drupalia, avoimen koodin sisällönhallintajärjestelmää.

Työhistoria


Harva on kengitysseppä syntyessään, en minäkään ollut. Monien mutkien kautta olen sellaiseksi kuitenkin tullut. Kipinä tähän ammattiin syttyi Saarijärven sydänmailla, Arto Kynnään maatilalla vuonna 1988. Urani alusta ei oikein sankaritarinaa saa, sillä muistan tuolloin pelänneeni jopa pientä vasikkaa. Seuraavaan kesään mennessä olin kuitenkin miehistynyt niin paljon, että uskalsin jo ajella Irima-nimisellä tammalla.

Vuonna 1991 suoritin ravikortin ja ajattelin näyttäväni koko raviurheilua seuraavalle maailmalle närhen munat. No, ei minusta sitten Jorma Kontion veroista ohjastajaa kovasta yrityksestä huolimatta tullut. Samaisena vuonna aloin opettelemaan kengityksen alkeita Arton isän, Veikon opastuksella. Taisi ensimmäinen opinkappale olla nimeltään Lahjus.

Vuosien 1992-95 kesät ja viikonloput kuluivat Saarijärvellä Kotilaisen Harrin tallilla töitä tehdessä. Tuolloin aloin pikkuhiljaa tehdä kengityshommia jo muillekin. Armeijan suoritettuani työskentelin vuoden verran Kallion tallilla Saarijärvellä. Vuoden 1996 loppupuolella pääsin töihin Jyväskylän Killerille. Kyseisenä työskentelyaikana Ahokkaan Kaarlolta ja Iivarin Markulta saamiani oppeja olen mielessäni myöhemmin kiitellyt usein.

Seuraavan vuoden marraskuussa suuntasin kulkuni Eurooppaan. Saksassa työskentelin puolisen vuotta Hennie Griftin tallilla päätoimisena kengitysseppänä. Tämän jälkeen kutsui Italia, jossa ehdin hommailemaan neljällä eri tallilla apuvalmentajan ja hevosenhoitajan töitä tehden.
Vaikka matkailu avartaakin, auttaa se myös arvostamaan kotimaata. Mielessä alkoi pikkuhiljaa kypsyä ajatus Suomeen palaamisesta. Kun kevät armon vuonna 2000 koitti, hyvästelin Euroopan ja palasin Suomi-neidon helmoihin. Töitä löytyi Ahokkaan tallilta Laukaasta.

Kaikista näistä kokemuksista rohkaistuneena, päätin toteuttaa sisälläni jo kauan kyteneen haaveen. 1.1.2001 perustin oman yrityksen. Näihin päiviin mennessä kengityksiä on kertynyt noin 10 000. Vaikka työ onkin paras opettaja, päätin syventää osaamistani vielä piirun verran. Tavoitteena on, että joulukuussa 2009 minulla on kengityssepän ammattitutkinto suoritettuna.

Jyri Hellevuo